In English In Swedish In Finnish

Endomines käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Pampalon kaivoksella

18.04.2018
Endomines AB, pörssitiedote 18.4.2018 klo 11:15 ruotsin aikaa

Endomines Oy käynnistää Pampalon kaivoksella Ilomantsissa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön työvoiman käytön vähentämisestä. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 40 henkilöä ja alustavan arvion mukaan voivat johtaa enintään 32 työntekijän lomauttamiseen yli 90 päiväksi ja/tai irtisanomiseen tuotannollisella tai taloudellisella perusteilla.

Kullantuotannon jatkaminen Pampalon kaivoksella syyskuun 2018 jälkeen vaatii huomattavan investoinnin kaivoksen syventämiseen. Yhtiön arvion mukaan investointi ei olisi nykyisellä kullan maailmanmarkkinahinnalla kannattava, minkä vuoksi se harkitsee investoinnin lykkäämistä myöhempään ajankohtaan ja kaivostoiminnan tilapäistä keskeyttämistä. Yhtiö suunnittelee investoivansa kuluvana vuonna noin 2 miljoonaa euroa malminetsintään Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa tavoitteenaan luoda edellytykset kannattavaan kullantuotantoon Ilomantsissa pidemmällä aikavälillä.

"On hyvin valitettavaa, että joudumme käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut. Toiminnan jatkaminen Pampalon kaivoksella tulevan syyskuun jälkeen vaatii kuitenkin merkittävän investoinnin kaivoksen syventämiseen, eikä nykyinen kullan hinta tue investointipäätöstä. Harkitsemme tämän vuoksi investoinnin lykkäämistä ja tuotannon tilapäistä keskeyttämistä Pampalossa. Nyt alkavilla keskusteluilla haemme yhdessä henkilöstön kanssa ratkaisuja tähän tilanteeseen", sanoo Endominesin toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde.

Lisätietoja
Saila Miettinen-Lähde, toimitusjohtaja, +358 40 548 36 95, saila.miettinen-lahde(at)endomines.com

Tämä tiedote sisältää sellaista tietoa, jonka Endomines AB:n on julkaistava EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaan. Tämä tiedote on annettu yllä olevan yhteyshenkilön toimesta julkaistavaksi 18.4.2018 kello 11:15 ruotsin aikaa.

Endomines  
Endomines on kaivos- ja malminetsintäyhtiö, jonka ensisijainen painopiste on kulta. Yhtiö harjoittaa kaivostoimintaa Pampalossa ja kullanetsintää Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa. Lisäksi yhtiö on käynnistämässä kaivostoimintaa Yhdysvaltain Idahossa. Yhtiö pyrkii parantamaan pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksiaan tehostamalla malminetsintäänsä sekä yritysostoin. Endominesin tavoitteena on hankkia poliittisesti vakailla alueilla olevia esiintymiä, jotka on mahdollista saada tuotantoon nopeasti ja rajoitetuin investoinnein.

Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholmassa (ENDO) ja Nasdaq Helsingissä (ENDOM).